maanantai 30. maaliskuuta 2015

Hola

Terkut täältä Maspalomasista!

Lauantaina lähdettiin kotoa aamuyöllä yhden jälkeen ajelemaan kohti lentokenttää, jossa piti olla jo ennen aamu kuutta. Matkalla haetiin meidän seurueeseen vielä mun täti. Jimi oli ihan iloinen, vaikka unet jäivät vähän lyhyiksi.

Eniten mua jännitti lentäminen, sillä Jimillä ei ollut omaa paikkaa. Mutta tiedättekö mitä? Se meni aivan loistavasti, tyyppi nukahti mun syliin kesken nousun! Ainoastaan kuuden tunnin paikoillaan oleminen ja syöminen oli vähän haastavaa, mutta me selvittiin siitäkin. Kaikki (myös kanssa matkustajat koneessa ja bussissa) kehuivat, että kuinka tyytyväinen lapsi mulla on.

Kun päästiin hotellille ja löydettiin meidän huone, niin oli jo iltapäivä ja aivan kaamea nälkä. Syötiin ekaks pizzat ja sitten alettiin etsimään kauppaa, josta saataisiin meille aamiaiset seuraavalle päivälle. Me ei otettu aamiasta hotellista, koska meillä on oma keittiö. Ja viikoksi aamianen olis maksanu 200€. Pienen tutkailun ja keskustelun jälkeen löysimme kaupan, jossa paikalliset käyvät, vaikka kaikki vaan kehottivat menemään hotellin omaan markettiin... Mää vähän hullaannuin kaikista herkuista, juustoista, hedelmistä ja mehuista. Mun sisko hamstras Oreoita.... Mutta se tuli huomattua, että ilmeisesti täällä ei lapset syö purkkiruokia, kun kaikissa purkeissa oli suositukset 6-8 kuukautta. Ei me kyllä kotonakaan niitä erityisemmin syödä, joten kauppaan jäivät, liikkuessa ne olisi kyllä olleet kätevät. Jimi onkin täällä syönyt kaikkea mitä mekin, jokainen antaa omasta annoksestaan vähän. Ja kaikki on mennyt hyvin alas, ylläri.

Eilen vietettiinkin päivää rannalla! Ihan mukavat rajat tarttui jo siellä. Jimi nukkui suurimman osan ajasta rattaissa, mutta vois sitä riemua, kun herätessään näkin mun ostamat hiekkalelut ja meren. Iltapäivällä uitiin vielä vähän hotellin altaalla (vesi ei ole lämmitettyä ja ihan älyttömän kylmää) ja sen jälkeen lähdettiinkin vähän kaupoille. Tein yhden ostoksen, josta olen haaveillut jo kauan. Oon säästänyt tänne reissuun rahaa jo ikuisuuden ja halusin palkita itseni kovasta uurastuksesta. Laitan siitä kuvan instaan myöhemmin, meidät löytää sieltä nimellä @bigmamaslaura. Ja jos meidän loma fiilikset muuten kiinnostaa, niin kuvia on tullut laitettua sinne!

Täällä vasta aamu on valkenemassa ja muut nukkuu. Mää istun terassilla ja nautin viileydestä, täksi päiväksi on luvattu +28 astetta, joten me taidetaan lähteä vesipuistoon ja lintuja katselemaan. Ihanaa viikon aloitusta sinne kaikille, pus pus!

3 kommenttia:

  1. Ihanaa lomaa teille! :) Täytyy myöntää, että kevyt kateus iskee kun teidän kuulumisia ja kuvia kattelen... terveisiä vaan täältä räätälöidyn keskeltä :P ;). Mutta oikeesti, ootte varmasti lomanne ansainnut, nauttikaa!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja ♡ Mullekkin on iskenyt tämän myötä reissukuume ja oonkin jo suunnitellut että mihinkä kaikkialle vielä Jimin kanssa lähdetään!

      Ollaan nautittu kyllä, nyt vaan alatte tekin säästämään niin pääsette kanssa reissuun!

      Poista
    2. Joo eiköhän mekin vielä joku päivä päästä jonnekin lämpimään, ja täytyy ennen sitä nauttia näistä arjen iloista :). Toivottavasti teillä oli mukava loma loppuun saakka! :)

      PS. Tässä vaiheessa kannattaa aina huomata nuo edellisen kommentin kirjoitusvirheet... :P tai siis tabletissa päällä ollut ennustava tekstinsyöttö :). Eli siis räntäsateen keskeltä kirjoittelin tuolloin ;).

      Poista

Ilahduta mua ja jätä kommentti!