tiistai 17. helmikuuta 2015

Kevät tulee, niin että kohina käy!

Oi, kevät kevät kevät!! Varmaan jokaisessa blogissa intouduttiin keväästä ja auringosta viime viikolla ja niin intouduin minäkin, omassa päässäni. Oon ollu taas duunissa iltaa, aikasta aamua ja päivää, joten rytmit on ihan sekasin ja iltasin vaan kaadun sänkyyn. Onneks Jimillä on rytmit hallussa ja niiden mukaan me mennään, vaikka oisin töistä päässyt yöllä.

 
Mä oon ihan totaalinen kevään(kin) fanittaja. Talvet menee aina ihan kaameassa horroksessa, mutta kun helmikuussa alkaa aurinko paistamaan ja lumet hiljalleen sulamaan, niin tunnen olevani elossa! Tällä viikolla oon kulkenut pihalla jo converseissa ja aloittanut kevät siivouksen. Olo on jotenkin todella virkku.


Noin muuten täällä on kasvateltu hampaita, jo muutaman viikon. Nyt pari yötä on heräilty, sillä ensimmäinen poskihammas on juuri puhkeamassa, auts. Myöskin uhma taitaa ihan oikeasti olla meillä :D Mikään ei kelpaa, kaikki on ihan hanurista (onneksi vain osan päivää!) ja lyödään, purraan ja potkitaan, ainakin äitiä. En oikein tiedä miten tohon lyömiseen pitäis suhtautua... Jimi ei kyllä ainakaan mun nähden ole lyönyt muita kun mua, mummilassakin on muka aina niin hyvän tuulinen ja kiltti. Mutta kotona on eri meininki! Vaikka kuinka kiellän lyömästä, kerron että äitiin sattuu, pyydän mielummin halaamaan, niin meno vaan jatkuu. Onhan tää pliis vaan joku vaihe??



Tää päivä on touhuttu, nyt vedellään päikkäreitä. Oon varmaankin keväästä seonneena pessy pari koneellista pyykkiä, imuroinu, vaihtanu lakanat, keränny kaikki rojut paikoilleen, tehny ruokaa, viihdyttänyt Jimiä.. Vielä olis moppaus ja pölyjen pyyhkiminen edessä, iltaan töihin, joten moikka vaan ja palataan!

Kuvina mun ja hyvän ystävän herkkuhetken tähdet viime viikolla, sekä tän kevään eka narsissi.


2 kommenttia:

  1. Mulla kevät alkaa kans auringonpaisteesta ja siitä tuoksusta joka tulee kun lumet alkaa sulaan (ei tosin vielä näillä leveyspiireillä) oon tykästyny tulppaaneihin nyt mut ne tuppaa kuolemaan aika nopsaa, ehkä munki pitää ostaa ekaa kertaa narsisseja ja toivoa niiden kohdalla pitempää ikää :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon oikeesti pahimman luokan kukkienmurhaaja, mutta narsissit oon onnistunu pitämään hengissä yllättävän kauan! Täällä on vähän jo vesi tippunu räystäistä ja näin jo pikkasen asfaltiakin!! Päivisin ollaan oltu jo melekein plussan puolella. KEVÄÄÄT!

      Poista

Ilahduta mua ja jätä kommentti!