perjantai 16. tammikuuta 2015

Teenage dream

Mulla on sellanen hullunkurinen olo. Sisällä kuplii, jotain jännää tapahtuu kohta. En tiedä vielä mitä sen on, mutta se on tapahtumassa. Olo on kuin teinillä, tekis mieli hihittää.
 
Viime päivinä oon miettinyt ikää, että onko se oikeesti vaan numero? Kun tajusin muutama päivä sitten, että mulle on tullu ryppyjä ja tänä vuonna täytän jo 27. Ja sen, että sehän on jo melkein kolmekymmentä. KOLMEKYMMENTÄ. Hui.
Ei musta tunnu yhtään vanhalta vielä. Lakkasin eilen kynnet turkoosilla ja lauloin radion kanssa kilpaa Robinin uutta biisiä (jonka nimeä en edes tiedä vielä). Valvon iltaisin myöhään ja aamulla pääsen vielä helposti ylös. Krapulaa en ole varmaan oikeesti ikinä kokenut ja jaksaisin tanssia aamuun asti, ainakin hyvillä kengillä! Haluun haaveilla hurjista jutuista ja karata kotoa :D Jälkimmäistä en vaan enää voi tehdä, kun "kotona" oon asunut viimeksi yli 10 vuotta sitten... Mutta tiiättekö mitä tarkoitan? Haluun olla taas vähän aikaa teini.
 
 
Hinku siihen aikaan tuli, kun näin tänään kaupassa mun teini-iän suuren rakkauden, jonka kanssa leikittiin kotia melkein neljän vuoden ajan. Ei enää sykähdyttänyt, huvittaa ajatuskin niistä vuosista. Erottiin sinä keväänä kun kirjoitin ylioppilaaksi, oltiin asuttu yhdessä ja kihloissakin. Kuinka hassua jutella hänen kanssaan, meidän lapsista ja kuinka nopeesti ne kasvaa yms. Ihminen, jonka tunnet niin hyvin, mutta joka kuitenkin on niin vieras. Tuli kyllä haikea olo, siitähän on jo ikusuus ja silti se tapahtui vasta. Yhdessä kasvettiin aikuisiksi ja nyt ei tiedetä toisistamme mitään.
 
 
Teini-ikävä on tän illan mittaan vaan kasvanut ja kasvanut, kun mun pienin sisko on meillä yökylässä. Ihanaa kuunnella toisen haaveista, että mihin kouluun sitä haetaan ja mitä aikoo isona tehdä. Ja kuinka ihanan naivia kaikki on, kun ei oo huolta huomisesta! Ei tarvii stressata kuin koulusta...
 Teini-ikävää helpottaakseni leivoin iltapalaksi piirakkaa (ruoka auttaa kaikkeen!!), päätin ottaa tatuoinnin, otettiin tyhmiä kuvia, syötiin päälle vielä itsemme sokerihumalaan irtokarkeista ja katsottiin hömppä leffoja. Se nuorempi teini lähti jo aikoja sitten nukkumaan, mutta isompi teini valvoo ja kuuntelee musiikkia fiilistellen.
 


2 kommenttia:

  1. Tosi kiva tää sun blogi, jään seurailemaan :) t. kaksplusyhteisönaapuri Mamabear :D

    VastaaPoista

Ilahduta mua ja jätä kommentti!