tiistai 23. joulukuuta 2014

Mama remppaa!

Olin päättänyt, että ennen joulua haluan saada vihreän seinän valkoiseksi. Olin päättänyt myös vähän juhlia. Mikäpä olisikaan ollut osuvampaa, kuin kolmen päivän vapaat töistä, ystävät ja purkki maalia?
 
Harmikseni joulukiireet veivät suurimman osan mun kavereista, mutta hyvin se onnistui pienelläkin porukalla. Maalaamiseen meni muutama tunti, sitten syötiin ja juotiin. Pyörähdettiin kaupungissakin, mutta olin niin väsynyt, että lähdin ajoissa kotiin unille. Vähän kyllä jännitti herätä, kun maalatessa oli jo pimeää ja siideriäkin oli juotu :D
 
 
Vihreä alkoi jo kyllästyttämään ja heti kun näin nuo Ikean keltaiset tuolit, niin aloin haaveilla muutoksesta. Seuraavaksi eräs toinen seinä saa ehkä sitten pintaansa keltaista, kunhan löydän sopivan sävyn. Tässäpä tuli sitten esiteltyä myös syksyllä hankitut tuolit ja pöytä, nyt kun ne näyttävät kivoilta valkoista seinää vasten ja niitä viittii kuvatakkin.
 
 
 
Pääsin muutama tunti sitten töistä ja en oikein saa unta, kun Jimi ei oo kotosalla. Aamusta haen Jimbon kotiin ja alotetaan vikat hommat ennen joulua. Eilen pesin jo saunan ja kylppärin, huomenna (tai siis tänäänhän se jo on) tehdäänkin sitten kaikki muut siivoukset ja paistetaan kinkku. Meidän jääkaappi on aivan täynnä ruokaa, kaapit pullollaan paketteja ja mieli korkealla. Mukavia vikoja hetkiä ennen aattoa!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta mua ja jätä kommentti!