tiistai 14. lokakuuta 2014

Mukava sunnuntai

Mulla oli sunnuntaina vapaata töistä ja me lähdettiin mun vanhempien kanssa Kuopioon.
 
 
 Mulla oli aiemmin ihana pieni musta puudeli, Leia, joka muutti Jimin syntymän jälkeen mun vanhemmille. Onneksi käydään siellä monta kertaa viikossa, sillä muuten olis saattanau tulla suru puseroon. No, Leia oli tässä pitemmän aikaa kasvattajallaan Kuopiossa, sillä se sai pentuja. Kahdeksan ihanaa pikkuista mustaa keskikokoisenvillakoiran pentua.
 
 
Lähdettiin puolen päivän aikoihin hakemaan Leiaa kotiin ja katsomaan niitä ihania palleroita, nii ja Ikeaan tietty. Eka käytiin Ikeassa, hankittiin mulle ruokapöytä. Vaikka en vieläkään halua innostua Ikean huonekaluista ja ala hehkuttamaan niitä (varsinkaan sen jälkeen kun käytin kokoamiseen 3 tuntia), niin ihan kivan setin sain meidän budjetilla. Esittelen meidän kotia jossain vaiheessa, kun oon saanut tuon vihreän seinän maalattua. Ja vähänkö kivaa, ekaa kertaa ikinä me syödään Jimin kanssa samassa pöydässä!


 
Ikeassa vedettiin ne perinteiset lihapullat ja sitten lähdettiin hakemaan Leiaa. Olisin viihtynyt koiranpentujen kanssa pidempäänkin, mutta Jimiä väsytti ja turhautti paikoillaan olo. Mentiinkin ulos leikkimään ja odottelemaan mun äitiä, joka olisi viihtynyt vieläkin pidempään :D Kotiin tultiin sopivasti iltapuuroille.



Kaksi väsynyttä matkustajaa.




2 kommenttia:

Ilahduta mua ja jätä kommentti!