Pelkoja

Eilen vietin päivää mökillä, meille tuli vieraita. Sukulaiset tulivat kylään ja olikin ihana nähdä pitkästä aikaa! Päivä meni nopeasti jutellen, syöden ädin laittamia herkullisia ruokia (uusia pottuja, salaattia, kanaa ja possua, piirakka kermalla ja tuoreilla marjoilla, itse tehtyjä hamppareita, NAM) ja yksi veneajelukin mahtui päivään. Myös vauvan tavarat lisääntyivät ja hankinta lista vain lyhenee :) Kiitokset vielä ihanille vieraille <3

 

 

En oo saanu unta moneen yöhön, asiat painaa mieltä. Ehkä suurinpana asiana on mielessä lähestyvä synnytys. Meillä on ens viikolla neuvola ja aion siellä puhua pelostani koskien synnytystä. Tai ei mua se synnyttäminen pelota vaan pelkään sitä kokonaisuutta. Että mitä kaikkea siinä tapahtuu ja mitä siihen kuuluu.

Odotan kyllä kovasti vauvaa, haluan tavata jo hänet! Ja haluan tästä raskaana olosta jo eroon :D Vaikka raskaus on ollut suht helppo, niin kaipaan jo sitä omaa kroppaa (että voi lakata itse varpaankynnet ja taipuu solmimaan kenkien nauhoja..) ja sitä että saa tehdä kaikkea, ärsyttää kun kaikki vaan höösää ympärillä ja kaikkea pitää varoa. Haluan hyppiä trampoliinilla, pestä ikkunoita, mennä lintsille ja ajella skootterilla!

 

 

 

Mutta takaisin siihen pelkoon. Oon lapsesta asti kärsinyt fobiasta, oksennus fobiasta. Pelkään ihan älyttömästi oksentamista ja muiden oksentamista ehkä vielä enemmän. Mutta jos mun täytyy joskus oksentaa, niin pyrin välttämään sitä ihan viimeiseen asti, mahatauti on kyläillyt viimeksi yli 10 vuotta sitten. Pelkään, että oksennan synnytyksessä, joko kivusta tai lääkkeistä. En vois keskittyä koko touhuun, pelkäisin vaan tätä koko ajan. Mulle se olis melkein pahinta mitä siinä voi eteen tulla! Jonkun voi olla hankalaa tätä ymmärtää...

Pelkään myös sitä, että joudun synnyttämään yksin tai että kukaan ei ole mua siellä tsemppaamassa. Ja siis tarkoitan tällä sitä, että joku minun läheinen ei ole siellä. Vaikka herra M on luvannut tulla mun kanssa sinne, niin pelkään että hän ei jaksa olla siellä tai ei pysty katsomaan vierestä. Myöskin mun sisko on luvannut tulla ja mun äiti. Kuitenkin toivon, että herra M on se joka siellä loppujen lopuksi on.

Ja ristiriitaista, pelkään että synnytys tapahtuu liian pian. Nyt kun laskettuun on enään 10 viikkoa, niin alkaa iskeä paniikki. Olenko valmis tähän? Kuinka radikaalisti elämä muuttuukaan? Tuleeko äidinrakkaus heti? Mitä jos ei tulekkaan? Onnistuuko imettäminen? Jaksanko kaikki yövalvomiset? Osaanko ottaa itselleni omaa aikaa vai olenko ihan kiinni vauvassa? Mitä puudeli tuumaa? Monia kysymyksiä pyörii mielessä. Tuntuu siltä, että aika on menny niin nopeesti, en ole ehtinyt valmistautua ollenkaan!

 

 

 

Viime yönä näin unta, että vauva syntyi. Mun maha katosi heti :D

Tällaisia ajatuksia tänään, onko muilla ollut samanlaisia? Mukavaa sunnuntaita kaikille!

 

Rakkaudella Lola