perjantai 19. heinäkuuta 2013

Neuvolan kuulumiset

Olin joskus aikasemminkin kirjotellu neuvolan juttuja tänne ja ajattelin nyt vähän päivitellä. Muutama kerta on jäänyt välistä, mutta laittelenpa nyt nuo viimeisimmät!
 
Raskausviikko 30+4
 
  • verenpaine 112/81
 
  • hemoglobiini 125 (jee, pahan makuisista rautatableteista on apua!)
 
  • kohdunpohjan korkeus 31
 
  • painoarvio 1 500 g
 
  • sydämmen syke +125
 
  • liikkeet ++
 
  • painon nousu viikoilta 8+4 +4,6 kg
 
 
Saatiin neuvolasta myös lippusia lappusia eri asioista ja yksi mikä kiinnosti kovasti oli synnytykseen liittyvät toiveet. Siihen aion rustata isoilla kirjaimilla PAHOINVOINTI LÄÄKE ja EPIDURAALI, KIITOS :D Olihan siinä muutakin ruksittavaa, mutta tässä tärkeimmät! Paitsi se nimi kohta... Kysyttiin siis, että saako lapsen hätäkastaa ja nimet sekä tytölle ja pojalle. Ollaan puhuttu nimistä jo ihan alusta asti... mutta kaikki kivat on jo jollain meidän kavereiden lapsilla / koiralla / niistä tulee heti salkkarit mieleen / niistä tulee heti jotkut epämiellyttävät henkilöt mieleen. Itse oon jo teininä päättänyt, että annan pojalleni erään tietyn nimen, mutta yksi kaveri ehti ensin. Vaikka eihän sillä ole väliä, mutta en halua että mua syytetään kopioinnista. Herra M:n ehdotukset on osa ihan super hyviä ja osa tuota koiralle nimi-osastoa, omistani en osaa sanoa mitään... Varmaan vedetään tämä sitten kivi-paperi-sakset- menetelmällä. Apua kun pitää vielä se sukunimikin valkata (SIIS ehdottomasti mun! Mun sukunimi on harvinaisempi, vain n. 150 saman nimistä koko maailmassa) Ja tiedän, jos annetaan hätäkaste, niin se nimi ei ole välttämättä lopullinen. Silti mulle tää on taas näitä elämää suurempia asioita :D
 
Rakkaudella Lola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta mua ja jätä kommentti!