sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Hullu viikko

Aivan jäätävä viikko takana... Alku viikosta oli paljon sovittuja tapaamisia, kirppari kamojen setvimistä ja lajittelua (ja se jatkuu vielä, varastoon en ole vielä edes päässyt!) ja töitä.
 Menin kahtena aamuna töihin 5.30 aamulla, otti kyllä koville :D Harvemmin olen niin aikaisin töissä, mutta oli kyllä kivaa vaihtelua tavallisiin hommiin! Unet vaan jäivät hieman minimiin ja koko viikonlopun olenkin ollut ihan zombi.
 
 
 
Perjantaina pääsin ihanan ystävän kanssa ravintolaan syömään, oli kyllä mukavaa! Sain hänelta lahjaksi aivan ihanan mukin, mikä olisi parempi lahja astia addiktille :)
 
Siskon kanssa metsässä.
 
 
 
Lauantaina ajelimme siskoni Janinan kanssa Kuopioon. Veimme Leian trimmattavaksi kasvattajalle, sillä tänään oli Leian eka näyttely. Trimmi kesti monta tuntia ja vaikka olen ahkerasti yrittänyt harjata, niin löytyi puudelista hurjia takkuja. Kävimme myös näyttely treeneissä ja epätoivo hieman iski, sillä Leia veti siellä rodeota :D Kotiin lähtiessä ajelimme vielä Matkuksen Ikean ja kauppojen kautta. Ikeaan ihan vain lihapullien takia :DD Kauppakeskus oli kyllä pettymys, vain muutamia kauppoja joita ei Jyväskylässä ole.
 
 
 
 
Tänään olikin sitten Leian suuri päivä, ensimmäinen näyttely. Hyvin se meni, arvostelu oli hyvä, jatkoon ei päästy. Itse olin yllättynyt siitä, kuinka rauhallinen Leia oli. Yleensä se sekoaa toisista koirista...
 
Onko muilla kokemuksia näyttelyistä?
 
Mukavaa sunnuntai iltaa kaikille!
 
Rakkaudella Lola

maanantai 11. helmikuuta 2013

Parasta herkkua ikinä...

...nimittäin mysli! 
Olen aivan rakastunut tähän mysliin, se on niin ihanaa!
 Kokonaiset hasselpähkinät ja banaani, NAM!
 Suosittelen lämpimästi, itse syön tätä aamiaiseksi tai iltapalaksi.
 
 

Rakkaudella Lola 


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Rakkaimmat tavarat ja parhaat löydöt

Kuten olen aikaisemmin maininnut, olen aivan hulluna kirppareihin. Lähes kaikki tavarani (paitsi suurin osa vaatteista ja muista tekstiileistä) on hankittu käytettynä. Kuvailin teille parhaimmat löytöni ja materialistisena ihmisenä (noloa myöntää!) ne kaiksta tärkeimmät tavarat. Paljon on myös sellaisia mitä olen lahjaksi saanut.
 

Rakastan astioita! Vati on lahja mummoltani, hän on saanut sen häälahjaksi ja siihen kuuluu myös maljakko. Vati on Arabian ja se on käsin maalattu. Toisesta astiasta en tiedä valmistajaa, mutta kaunis se kyllä on. Ja myöskin mummolasta saatu.
 
 
Erityisesti Arabian, Marimekon ja Iittalan astiat ovat mieleeni. Lahjaksi saatu unikko kahviastiasto, mariskoolit, aalto-tuikku ja marimekon teekannu ovat ehdottamasti kauneinpia tavaroitani.
 
 
Lapsuuden harrastuksesta on jäänyt muistoksi kengät ja yksi murtunut varvas :)
 
 
Kynttilänjalat löysin Prismasta, hintaa taisi olla alle 10 € kappaleelta, Aalto- maljakon sain ylioppilas lahjaksi.
 
 
Beatles-tarjotin löytyi Anttilan alesta, hinta oli 5 €, olin ihaillut sitä jo kauan, mutta alkuperäinen hinta oli mielestäni liian kallis.
 
 
Lapsena lahjaksi saadut astiat ovat vieläkin ehjät ja tallessa. Joskus tutkin näiden hintoja nykyään ja lautanen taisi olla 125 € ja muki 75 €. Hieman arvo noussut :D Ovat kyllä ihan käytössä lähes joka päivä.
 
 
Kaikki pöydällä olevat tavarat on hankittu kirppareilta.
 
 
Pullot ja rasia kirpparilta, peili ikeasta. Pyykkien lajittelu menossa takana :D
 
 
Käsilaukku on mummoni äidin vanha, tyynyn olen saanut poikaystävältä.
 
 
Valkoiset perus vaatekaapin ovet olivat todella tylsät, löysin alesta sisustustarroja ja vähän tuunasin niitä!
 
 
 
Isomummolasta saatu pöytä jonka kunnostin.
 
 
 
Lampunvarjostin löytyi kirpparilta, hinta 3 €.
 
 
Vanha vaaka on löytö kirpparilta eurolla, peltirasiat myös kirpparilta.
 
 
Vessan koristeluita :)
 
Pidän kauniista asioista ja olenkin täyttänyt kotini niillä! Onko teillä jotakin rakkaita tavaroita tai hyviä löytöjä?
 
Rakkaudella Lola
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 



lauantai 9. helmikuuta 2013

Eroon kertakäyttö kamasta!

 Hello!
 
Sain eilen opinnot päätökseen ja näytöt suoritettua. Olo on kyllä kovasti helpottunut :) Nyt minulla on oikea ammatti! Olen kyllä jo aikaisemmin suorittanut lukion ja saanut lakinkin ja myös yrittäjän ammattitutkinto löytyy takataskusta. Nyt sain haaveeni ja intohimoni, ammatin ruoan parissa, sillä valmistuin nimittäin suurtalouskokin ammattiin.
 
Asiasta asiaan, olen koko päivän siivonnut ja tyhjentänyt kaappejani ihanan siskoni kanssa. Siis kuinka paljon tavaraa voi yhdellä ihmisellä olla?! Olen nyt tyhjentänyt noin neljä kaappia ja tavaraa on kolme jätesäkkiä kirpparille, yksi kierrätykseen, yksi säilytettäväksi ja yksi roskiin. Ja monta kaappia ja laatikkoa vielä koluamatta, unohtamatta varastoa. Voi huokaus. Inspiraatiota sain Puhdistus- blogista ja Hetkiä- blogin Katriinalta.
 
Puolessa välissä urakkaa päätimme lähteä ulos vähän tuulettumaan ja hakemaan tiskirättejä kaupasta. Mieleeni tulikin, että lähtisimme Katriinan kirpparille hakemaan jotain kestävämpää vaihtoehtoa. Ja kyllähän sieltä sellaisia löytyi :)
 
 
Hintaa räteille tuli 6,90 € kappaleelta, ei mielestäni paha hinta tuotteelle joka kestää ja pysyy hyvänä pitkään. Samalla varasin pöydän kirpparille ja ensi viikolla kärräänkin sinne paaaaljon vaatteita, kenkiä, laukkuja yms. Toivottavasti kauppa käy! Jos jotakin kiinostaa, niin tavaroitani löytää siis Jyväskylästä Katriinan kirpputorilta pöydästä 38 :) 
 
Sain myös varastona toimineen saunan tyhjennettyä ja pestyä. Äsken kävimme saunaa rakastavan koirani kanssa ottamassa löylyt, lähdenkin tästä nauttimaan vichyä ja iltapalaa, mukavaa iltaa kaikille!
 
Rakkaudella Lola
 


keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Ensimmäinen haaste!

Hello!
Sain ensimmäisen haasteeni, kiitokset Essille, joka pitää blogia Pieces of Miracles.
 Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut
6. Ei takaisin haastamista



11 asiaa minusta:

1.Rakastan topz- puikoilla korvien ronklaamista, outoa, mutta niiiiin ihanaa.

2.Inhoan rasvaamista, varsinkin käsien ja varpaiden. Mun iho onkin ihan kamalassa kunnossa talvisin..

3.Pidän faktoista ja minulla on hyvä muisti, ärsytän varmasti muita olemalla kävelevä tietotoimisto :D

4.Pidän muiden auttamisesta ja hoivaamisesta, mutta tietyissä asioissa olen todella itsekäs. En oikein aina itsekkään tajua..

5.Lemppari televisiosarjani ovat True blood ja Emmerdale (eläke here I come!!) ja lopetetuista sarjoista Sinkkuelämää ja Twin peaks.

6.Rakastan kenkiä, ennen omistin yli 100 paria, mutta nykyään tälläset asiat ei enään ole niin tärkeitä.

7.Olen tehnyt vakituisesti töitä 16-vuotiaasta asti ja valmistun pian kolmanteen tutkintooni.

8.Pidän siististä kodista, mutta olen aika laiska siivoamaan.

9.Parasta mitä tiedän on piiiitkät päikkärit. Harvoin on siihen mahdollisuutta ja silloin kun on, niin nautin!

10.Hieron käsiäni yhteen kun innostun :D Pakkoliike, en voi sille mitään...

11.Pelkään oksentamista, pimeää, lukkeja ja hammaslääkäriä.

Kysymykset minulle:

 
1. Mitä sinulla on päällä NYT ?
Pyjama
2. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi ?
Hyvä ruoka, ihanat ystävät, perhe ja oma koti.
 
3. Mihin haluaisit ehdottomasti matkustaa ?
New Yorkiin ja Berliiniin
4. Kuvaile tyyliäsi pukeutua ?
Varmaankin aika perus, töihin menessä ei jaksa panostaa, mutta vapaalla tulee katsottua vähän enemmän. En kyllä seuraa muotia, ostan vain vaatteita josta pidän.
5. Kliseinen, lempiruokasi ?
Äitin tekemä perunamuusi, kasvissosekeitto ja halloumisalaatti

(kuva google)
6. Mikä on kengännumerosi ?
39
7. Mitä noloa asiaa et tekisi julkisesti mistään hinnasta ?
Mulla lyö tyhjää...
 
8. Oletko luova ? missä asioissa ?
Omasta mielestäni olen, tykkään suunnitella kaikkea esim. töissä, maalaan tauluja, askartelen ja teen käsitöitä.
9. Lempipaikkasi syntymäkaupungissasi ?
Ehdottomasti mun mummola Limingassa
10. SM-liiga joukkue jota kannatat ?
No kai se on sitten JYP.
11. Millainen fiilis sinulla on tänään ?
Ihan hyvä, odotan huomista näyttöä :)

11 kysymystä muille:

1.Elämäsi onnellisin hetki?

2.Saavutus josta olet ylpeä?

3.Mikä on lemppari elokuvasi?

4.Haluaisitko julkkikseksi?

5.Seuraatko politiikkaa?

6.Mitä toivot vuodelta 2013?

7.Onko sinulla tatuointia?

8.Rakkain tavarasi?

9.Keräiletkö jotain?

10.Oudoin tapasi?

11.Onnen numerosi?



Haastan seuraavat blogit:
Vaaleanpunaisia unelmia

Simple happiness

Nyt haastoin vain kaksi blogia, sellaiset joita luen säännöllisesti :)

Rakkaudella Lola