tiistai 8. tammikuuta 2013

Lannistumisia

Hello,

Olen ollut niin väsynyt, että en ole jaksanut kirjoittaa. Olen rustannut näyttöä varten tekstiä vaikka kuinka paljon ja tuntuu siltä, että ikinä se ei tule valmiiksi... Yksi iso tiedosto oli jopa hävinnyt, huoh.

Urheilustakaan ei ole oikein tullut mitään, koko loman olen ollut nenä kiinni koneessa. Leia alkaa olla aika turhautunut, kun lenkit ovat lyhyitä ja kukaan ei ehdi leikkimään. Onneksi herra M on pitänyt pikku puudelille seuraa ja juoksuttanut metsässä :)

Maalla ollessani kävimme kirpparilla. Rakastan kirppareita, ostin jopa osan viime joulun lahjoista kirpparilta! Ostin itselleni luistimet, hinta oli 3 €! Ihan uusimman muodin mukaiset ne eivät olleet, mutta kelpaavat minulle hyvin. Ajattelin lähteä kohta niitä testaamaan :)

 Lähes kaikki asuntoni tavarat ja huonekalut on hankittu käytettynä tai saatu ilmaiseksi. Pidän siitä, että tavaroilla on joku menneisyys tai tarina. Esimerkiksi yöpöytäni, se on ollut meillä aina, niin kauan kuin muistan. Äiti kertoi saaneensa sen mummoltansa, kun muutti pois kotoa. Alun perin se oli isomummolassa eteisen pöytänä. Itse kunnostin sen maalaamalla.

Jostain syystä en saa nyt lisättyä kuvia, harmi. Ensi kerralla sitten.

Onko muita kirppareihin hurahtaneita?

Rakkaudella Lola














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta mua ja jätä kommentti!